Tarina alkaa oikeastaan jo lähes parin kuukauden takaa, kun kävimme Kidan kanssa uusimassa rokotukset. Pyysin samalla lääkäriä tarkistamaan Kidan anaalirauhaset. Rakkaalla koirallani on nimittäin ihastuttava tapa ruikautella anaalirauhastensa sisältöä ympäristöönsä erinäisissä tilanteissa. Jos et tiedä, millaista ja minkä hajuista on anaalirauhasten erite, älä vaivaudu ottamaan selvää. Voin vakuuttaa, ettet halua tietää.

Lääkäri totesi Kidan rauhasten olevan melko täynnä, joten hän tyhjensi sisällön. Kuten voi kuvitella, tämä ei ollut Kidan mielestä kovinkaan miellyttävä kokemus. Koiran kiemurtelusta huolimatta rauhaset tuli tyhjennettyä (sillä kertaa). Kidalla tuskin jäi kovin hyvä mielikuva eläinlääkärin keikkuvalla pöydällä seisomisesta, mutta tulipahan anaalirauhasetkin tarkastettua neulalla tökkimisen lisäksi.

Tänään sunnuntaina olin jälleen kehittänyt suunnitelmia koirani pään menoksi. Heräsimme aikaisin, pakkasimme itsemme autoon ja lähdimme ajelemaan Pyhäjärvelle. Näyttelyyn. Tampereen näyttelyn jälkeen olin jo lähes rento mokien suhteen - Kidahan käyttäytyi mallikkaasti, enkä minäkään pahempia saanut aikaan. Ja mitä siitä, jos vahingossa kääntyisin vähän väärään suuntaan tai seisoisin pikkuisen huonossa kohdassa. Itselleen pitää osata vähän nauraakin.

Niinpä. Ha ha. Näyttelyyn oli ilmoittautunut neljä kooikerhondjea (kaksi urosta, kaksi narttua). Olimme kehässä viimeisinä, sillä urokset ovat aina ensin, ja toinen narttu oli Kidaa nuorempi ja siten eri luokassa. Katsellessamme muita huomasin, että tuomari arvosteli koirat pöydällä. En jaksanut paljoa hermoilla, sillä Kida on tottunut tutkimiseen sekä lattialla, että pöydällä. Luottavaisena astelin siis kehään junnunartun perään ja odottelin vuoroamme.

Ensimmäinen virhe tuli ilmi heti alussa. Makupalapussi oli liian täynnä ja se roikkui liian alhaalla. Ensimmäistä kierrosta juostessamme, kaartaessani mutkassa, puolet pussin sisällöstä lensi komeassa kaaressa ympäri kehää. Kida, joka tunnetaan myös nimellä ahne possu, ei tietenkään voinut vastustaa sellaista herkkusadetta ja juoksemisemme meni aika lailla kiskomisen puolelle. Kiroilin mielessäni niin raskaasti, että pääni päällä täytyi olla musta salamoiva pilvi. Kun seisotin Kidaa tuomarin kysellessä ikää, Kida vilkuili taakse. Namithan olivat siellä edelleen, mitä me nyt tässä seisoimme. Onnistuin siis nolaamaan itseni ja samalla pilaamaan Kidan mahdollisuudet jo alkumetreillä. Tajusin, että tästä tuli taas yksi uusi EH. No, ei se mitään, seuraavalla kerralla uudestaan.

Mutta niin, eihän minua noin helpolla voi päästää pälkähästä. Vuorossa oli pöytä, joka minusta näytti vain hieman korkeammalta versiolta lattiasta. Kidasta se taas näytti eläinlääkärin pöydältä. Eläinlää.. eikun siis tuomarin yrittäessä tutkia avointa, sosiaalista ja ystävällistä koiraani, Kida päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä. Omistajan syliin tai lattialle karkuun, keinosta ei niin väliä, kunhan tuo kamala mies ei vain tulisi ja alkaisi puristella Kidan pyllyä. Ainoa, mitä enää saatoin mielessäni sanoa, oli: "Tämä EI ole todellista. Hyvästi EH, tervetuloa H. Tai ehkä jopa hylätty!"

Tuomari ehdotti, että siirtyisimme suosiolla lattialle. Kun Kida oli kerran päättänyt, että tuomari oli itse Lucifer, ei lattiakaan enää ollut paljoa parempi. Minä häpesin. Eihän Kida koskaan pelkää ketään! Kun tuomari sitten sai koskettua Kidaa hieman paremmin, neidin päähän hiipi ajatus, ettei tuo ehkä sittenkään aikonut puristella anaalirauhasia, tai tehdä muutakaan kammottavaa. Tuomari sai tarkastettua koiran, joka tosin edelleen seisoi läjässä ja tarkkaili epäilyttävää miestä. Meidän käskettiin juosta edes takaisin ja sitten vielä ympäri. Ja namithan olivat edelleen lattialla. Jes. Onneksi Kida sentään juoksi nätisti ne kohdat, joissa ei ollut herkkuja. Pieni lohtu..

Kidan arvostelu tämän kaiken jälkeen kuulostaa tältä: "Tottumattomasti esiintyvä, melko hyvän kokoinen narttu. Oikeat mittasuhteet päässä ja rungossa. Hyvin kulmautuneet raajat. Melko hyvänlaatuinen turkki. Oikea-asentoinen häntä. Terveet liikeet. Esiintyy ryhdikkäästi, mutta tarvitsee kehätottumusta." (Turkki ei ollut järin hyvässä kunnossa karvanlähdön takia, esiintymis-kommenttien syy taisikin jo selvitä...)

Yksi näyttely on siis jälleen takana. Näiden neljän virallisen näyttelymme jälkeen olen tehnyt kaksi johtopäätöstä:

1. Joka toinen näyttely menee mokailuksi, joka toinen taas sujuu paremmin.

2. Silloin kun mokailemme, saamme parempia tuloksia kuin niinä kertoina, kun Kida käyttäytyy kuin enkeli. Nurinkurista.

Tällä kertaa oli sen kerran vuoro, jolloin kehässä tahtoo tulla itku, mutta näyttelyn jälkeen saa hymyillä. Kida nimittäin oli tuomarin mielestä erinomainen. Se oli myös paras narttu ja VSP (=vastakkaisen sukupuolen paras). Ja kyllä, se sai ensimmäisen SERTinsä. Voi olla, että se on myös viimeinen, mutta nyt iloitaan. Kida näyttää toteuttavan kaikki "Ei oikeasti ikinä, mutta olisipas aika hienoa JOS..." -unelmani. Melko erinomainen koira.

Väsynyt näyttelijä matkalla kotiin.