Hyvä kun uskallan sitä ääneen sanoa, mutta kyllä nyt näyttää, että Kida olisi viimein aloittanut tai aloittamassa ne kauan odotetut juoksut. Se on tiputtanut karvaa oikein urakalla (ja minä kun juuri menin ilmoittamaan sen näyttelyyn!), osoittanut mieltään sekä pudotellut aika ajoin korviaan ihan omistajan iloksi. Muutaman päivän se on ollut yhtäkkiä ihan eri koira. Hiljainen, väsynyt, nuutunut, masentunut.. Joka välissä on pitänyt päästä syliin tai vaan nuolemaan minun kättäni. Kaiken lisäksi se on eilen ja tänään ollut melko lämpöinen ja nisät tuntuvat paremmin kuin ennen.

  Kaikki edelliset huipentuivat aamulla, kun yllätin Kidan nuolemasta muutamaa rusehtavaa länttiä valkoiselta sohvapeitteeltä ja tyynyltä. Osaa neiti ainakin paikan valita tarkkaan! Jos nämä eivät nyt ole ne juoksut, niin minä annan periksi ja totean, ettei Kidalle koskaan mitään juoksuja tulekaan.

  Pientä masentaa :( Ei se ainakaan oma itsensä ole.

 Kida sai rokotukset ja potki ja heilui ensimmäistä piikkiä pistettäessä niin kovasti, että lääkäri harkitsi jo avustajan pyytämistä paikalle pitelemään koiraa. Kidan kun oli pakko saada päänsä käännettyä katsomaan, mitä se outo täti puuhasi selän takana. Kun ensimmäinen rokotus oli vihdoin saatu laitettua, toinen sujui kuin unelma. Mitäpä sitä enää turhia rimpuilemaan, kun jo tietää mitä on tulossa.