Viikko. En vecka. One week. Sitten olen koiran omistaja.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

   Kävin tänään yhdellä mummuista, menin bussilla ja mummo toi takaisin. Käytiin ostamassa Kidalle sänky ja siinä samalla sitten kupitkin. Sain viimeinkin uudet kuulokkeet mp3-soittimeen, saa kuunnella sitten matkalla Lahteen ensi perjantaina, Kidanhaku-reissulla. Jännittää jo, varsinkin kun matikkakin on ohi. Se ei mennyt huonosti eikä hyvin. En kuollut. Se tosiaankin on nyt ohi, ei voisi uskoa. Ja se siitä.

   Toinen mummu tulee myös Lahteen meidän kyydillämme ja jää sitten sinne. Me olemme siis siellä yötä ja lauantaina lähdemme hakemaan Kidaa. Viikon päästä istun jo autossa isän ja Kidan kanssa. Ei voi uskoa. En tiedä oliko matikan jälkitunnelmia vai pentujännitystä, mutta näin tosi realistista unta että löin vanhempaa pikkuveljeä taululla takaraivoon niin kovaa, että se lyyhistyi maahan ja päästä valui kauheasti verta. Tai sitten se uni yritti näyttää minulle, ettei lääkis ole minua varten, vaan jokin palkkatappajan ammatti. Ei sitä tiedä.

   Kidalla on nyt siis ruskea peti, miljoona lelua (pehmo kissa/koira/hiiri/apinaltakin on irrotettu silmät ja ommeltu langasta uudet), kaksi pantaa, kaksi hihnaa, lukematon määrä innokkaita hoitajia, ruokakupit, pahvilaatikko ja pehmusteet automatkaa varten ja niin edelleen, mutta koira ei edes vielä ole täällä. Sen ja minun välissä on vielä kolme kirjotuspäivää. Ja minun ensimmäiset vaalinikin, huomenna. Hassua, olen minä jo iso!