Nyt se on iskenyt minuun. Ensimmäisen kerran Kidan saamisen jälkeen on alkanut käydä niin, ettei aina huvittaisikaan lähteä lenkille, eikä aina jaksaisi leikkiä Kidan kanssa. En ole jaksanut kirjoittaa kuulumisia, enkä ladata kameran akkua, että saisin kuvia Kidasta. Olen ihan kamala koiran omistaja!

  Hävettää myöntää tilanteeni, mutta ennemmin tai myöhemmin kai tämäkin oli koettava. Enhän minä tarkoita, että katuisin ottaneeni koiran, ei ikinä! Olen silti edelleen sitä mieltä, että joskus tulen ottamaan toisenkin ja edelleen suunnittelen Kidan varalle kaikenlaista kivaa. Tulee vain ihan kamalan huono omatunto, Kida on kaiken lisäksi maailman paras herättämään syylisyyden tunteita.

  Vaikka Kida ei juuri hauku, siitä lähtee loputtomasti muita ääniä. Kun omistaja ei ala, se makaa ensin sängyllä ja itkee. Kun omistaja ei vieläkää ala, se hakee lelun ja koettaa leikkiä. Jos omistaja ei tästäkään innostu (tai jos se ei neidin mielestä keskity täysin sydämin pallon heittoon), prinsessa mönkii viimeisenä mielenosoituksena omaan huoneeseensa sängyn alle itkemään ja urahtelemaan. Kida tosin tekee näin aina, kun ei saa tarpeeksi huomiota, mutta parina viime viikkoina minussakin on taitanut olla syytä. Hirveää!

  Jospa jouluna saan kasan risuja, joilla Kida saa piiskata minut ylös, ulos ja lenkille tai mihin sitten ikinä keksiikin.

    Tehdään jotain, jooko, pliis!!?