Kida on edelleen hyvin avoin ja pitää kaikista ihmisistä, eritysesti kadulla vastaan tulevista vanhoista naisista. Lähipiiri on tietysti tärkein mukaan lukien sukulaiset ja ystävät. Kidan rakkaimpiin asioihin kuuluu myös ruoka, sekä ehdottomasti linnut, jotka (luojan kiitos) ovat hieman vähentyneet syksyn saavuttua.  Mitään erityisen tärkeitä leluja Kidalla ei ole, mutta niiden sijasta rakkaimpien asioiden listalle kärkipäähän kiilaa matto. Eikä mikä tahansa matto, vaan juuri tietty luonnonvalkoinen pörrölankainen villamatto.

  Kun matto saapui kotiimme, Kidan ja sen tuleva ystävyys ilmeni heti. Normaalisti melko tunteettomasti mattoihin suhtautuva Kida heittäytyi saman tien uudelle tulokkaalle kiehnäämään ja jatkoi tätä Kidaksi pitkän ajan, ainakin huimat viisi minuuttia. Siitä muutaman kuukauden takaisesta päivästä lähtien Kida ja matto ovat olleet erottamaton pari. En ole koskaan ollut tämän suhteen innokas kannattaja, minkä ymmärtää kun katsoo nykyään melko tahraista mattoa. Mutta minkäs teet, kumpikaan ei kuuntele minun vastalauseitani.

  Matto on hyvä paikka unille. Se on pehmeä ja lämmin. Se on myös hyvä paikka lelujen säilyttämiseen, mahtava kuratassuilla tepasteluun sekä katselemiseen ja kuolaamiseen kun omistaja laittaa ruokaa keittiössä. Nämä ja monet muut asiat vielä hyväksyn pitkin hampain, mutta Kidan ja maton näkemystä ruokailusta en aivan sulata, ja se onkin minun ja Kidan yleinen tappelun aihe. Mikä tahansa isompi ruokapala, jota Kida kai kutsuisi aarteeksi, saa pikakyydin matolle. Kida asettuu mukavaan asentoon, alkaa mutustaa banaania, luuta, siipeä tai muuta vastaavaa - ja saa minulta pikakyydin takaisin lattialle. Tätä toistamme niin monta kertaa, kunnes Kida sillä kertaa uskoo, ettei ruokaa viedä matolle. Saan aina vihaisen, sappea tihkuvan mulkaisun selkääni, mutta ainakin matto säilyy hieman puhtaampana kuin muuten.

  En todellakaan ajatellut hankkia uutta ystävää koiralleni, kun ostin aivan liian kalliin mattoni. Mutta sellaista kai on kun on koira.

   Kida ja kumppanit