Lumi tuli, meni ja onneksi tuli jälleen. Kida rakastaa lunta, kuten kunnon koiran tuleekin. Se saa lumihepuleita, leikkii lenkillä lumiauraa naama hankeen upotettuna ja alkaa vähitellen tajuta myös kaivamisen ihanuuden, ainakin kun suuri idoli Ronja näyttää mallia.

  Kida ja Ronja alkavat tulla yhä paremmin toimeen keskenään. Kida, joka on kauhukakara, ja Ronja, joka on kiltti ja rauhallinen neiti, tutkivat yhdessä lenkkipolkuja sekä leikkivät omia leikkejään hännät heiluen. Niistä on todella tullut kavereita! Ehkä se johtuu osaltaan Kidan aikuistumisesta, joka on viime aikoina tullut monessa tilanteessa esille (ainakin yhtä monessa, kuin sen pentumaisuuskin..). Saisi vain unohtaa järjettömän himonsa kyniä kohtaan, juuri nytkin se pirulainen taas löysi yhden, hetki sitten vielä ehjän lyijykynän jostain, silppusi sen ja sai minulta torut.

  Kamalan surullinen enkelin katse äkkiä silmiin, korvat hiukan luimuun ja varovainen, lyijykynän makuinen pusu suulle, niin omistaja on taas iloinen!

  Vauvaa väsyttää :] Kuva by Hessu