Näyttelyä edeltävänä päivänä Kida piti huolen, ettei mikään tunutuisi liian helpolta ja yksinkertaiselta. Sisäsiisteyden unohtamista (mikä, myönnettäköön, oli oma vikani, kun Kida joutui olemaan pitkiä aikoja yksin ja sisällä), riehumista, levottomuutta, rapun äänille haukkumista, nälkä-oksentelua, yöllä kukkumista... Kaikkea mahdollista pientä pahaa, mitä Kida vain ikinä keksi tehdä, se varmasti teki. Näyttelyn aamuna, kun totesin sen suorittaneen jo jokaisen mahdollisen tempun, se onnistui sotkemaan itsensä ulosteeseen aamulenkillä. Onneksi oli aikaa suihkulle ennen näyttelyyn lähtemistä.

  Jospa Kida halusi vain auttaa ja pitää minut kiireisenä, etten ehtisi liikaa miettiä näyttelyä. Jännitys oli jo kovasti helpottanut tiistaisen mätsärin jälkeen, joka meni kivasti, vaikkemme mitenkään sijoittuneetkaan. Odottelu kehän laidalla ennen kooikerhondjejen arvostelua oli kuitenkin täyttä tuskaa, kun jännitys kasvoi hetki hetkeltä ja halusin vain juosta pois. Aika mateli hitaasti ja vellova tunne mahassa voimistui. Kun meidän hetkemme sitten koitti, en muista jännittäneeni lainkaan. Kaikki kävi todella nopeasti ja äkkiä tuomari jo kättelikin meitä ja koko homma oli ohi. Tajusin hetken viiveellä Kidan olleen ROP-pentu ja yritin suunnistaa itseni ulos kehästä edes joten kuten kunnialla.

  Eniten näyttelyssä odottamani asia oli se paperilappu, jossa lukee tuomarin kuvaus koirasta. Kida oli "Erinomaista tyyppiä oleva pentu, joka tällä hetkellä hieman pitkä runkoinen. Taakse laskeva kallo-osa. Hieman voimakas otsapenger. Erinomaiset kaula & eturinta & runko. Vahva raajaluusto. Erinomaiset takakulmaukset. Hyvä karvapeite & väritys. Esiintyy ja esitetään erinomaisesti." Olin todella yllättynyt viimeisestä kommentista, minä kun olin ollut juuri esiintymisestä huolissani. Vaikka kyllähän Kida nätisti oli, ainoastaan arasteli pikkuisen pöydällä, vaikka ennen ei ole sitä tehnyt. Uusi ja pelottava tilanne täydessä teltassa sai jopa rohkean Kidan hiukan hämmennyksiin.

  Kaikkein omin itsensä Kida oli päästessään näyttelyreissun lopuksi painimaan "kilpakumppaninsa" Simban kanssa. Kuraiset, leikkivät pennut ovat sitten ihana näky! Kotiin lähti pokaalin ja ruusukkeiden mukana iso kassi korvia ja saparoita, sekä kokemus, joka ei ollutkaan yhtään niin pelottava kuin uskoin. Vähäsen vain.

     Väsynyt tyttö herätettynä kesken unien. Rankka päivä vaatii veronsa!