Tänään voisin kertoa kaikesta ärsyttävästä, mitä Kida on keksinyt tehdä. Voisin valittaa siitä, kuinka raivostuttavia asioita teineys tuo tullessaan. Voisin myös tuskailla lähestyvää näyttelyä ja lähes olemattomaksi jäänyttä harjoitteluamme. Jätän kuitenkin sen kaiken väliin, ja kerron, että minulla on ihana koira!

 Juuri pienet hetket ovat parhaita. Kun Kida juoksi vapaana ihan väärään suuntaan ja nyökäytin päälläni oikean tien, se todella ymmärsi ja kääntyi salamana. Kun se vihdoin ja viimein edes kerran ohitti sievästi toisen koiran ja kiinnitti silmänsä omiini. Kun se elämämme ensimmäisissä mätsäreissä jatkoi seisomista, vaikka edellä ollut koira hyppäsi sen päälle. Kun Kida väsyneenä nukkuu matolla nähden omia uniaan omassa päässään, ollen silti niin lähellä. Kun tunnen hiljalleen syntyneen yhteyden välillämme.

 Rakkaus koiraan näköjään kypsyy vähitellen. Kun Kida tuli minulle, pidin siitä ensi hetkestä saakka, mutta kiintymys, joka koko ajan syvenee, tuli hitaammin perässä. Joka päivä tajuan Kidan kaivautuneen yhä syvemmälle osaksi minua ja tuntuu vaikeammalta ajatella, ettei sitä olisi. Kuinka paljon enemmän vielä voi koiraansa kiintyä? Loputtoman paljon, jos puolen vuoden kokemuksen perusteella arvioi.

 Ajattele, kuinka hyvä tuuri jokaisella koiran omistajalla on käynyt, kun on saanut juuri maailman parhaan koiran omakseen!