Toinen meistä vietti juhannuksen töissä. Toinen taas juhlisti kesää mökillä.

Mökillä lomaillut osapuoli nautiskeli olostaan juoksemalla, lintuja jahtaamalla ja järvessä kahlailemalla. Kun oli tullut ruoka-aika, lomailija oli ilmestynyt ruokapöydän ääreen - vain huomatakseen, ettei sitä oltukaan katettu! Lomailijan maha oli nimittäin pullottanut siihen malliin, että jotain oli tullut popsittua jo ennen varsinaista ateriaa. Kyselyjen jälkeen asia oli selvinnyt.

Naapurin rouva oli aloitellessaan astioiden pesua ihmetellyt, miten astiat olivat yhtäkkiä kiiltävän puhtaat, vaikka ne juuri äsken olivat täynnä aterialta jääneitä kanankoipien perkkeitä, kananluita, sekä muita ruuantähteitä. Syytä mysteeriseen lautasten tyhjenemiseen ei liene vaikea päätellä.

Onneksi mökkeilevän osapuolen vatsa näytti kestävän kypsät kananluut. Töitä paiskinut osapuoli olisi nimittäin saattanut saada melkoisen paniikkikohtauksen, jos olisi kuullut tapahtuneesta aiemmin, kuin parin päivän viiveellä. Nyt naapurin juhannusaterian rippeet toivottavasti jo maatuvat metsäpolun varrella.

Kun viimein löysin ja maksoin hukkaan menneen laskun, Kidan terveystulokset tulivat nettiin. Ja kuten lääkäri jo kuvista arvelikin, minulla on täydellisen terve koira! Lonkat A/A, polvet ja kyynärät 0/0 ja silmät OK. Mahtavaa!

Hassua kyllä, kuvauksissa käynnin jälkeen ei saa ihan heti mennä näyttelyihin - joku toimenpiteessä käytettävä aine lasketaan nimittäin dopingiksi. Nyt, kun taas voisimme käydä juoksemassa vähän ympyrää kymmenien eurojen arvosta, Kidan turkki on sen näköinen, että suunnitelmia pitää lykätä vähintään syksyyn. Ikuinen pentuni on vihdoin päättänyt aikuistua ainakin karvan verran ja kasvattaa ihan oikean aikuisturkin. Harmi vain, ettei karva kasva aivan hetkessä. Kida on nyt täynnä paksua, muutaman sentin pituista pörröä. Odottelemme siis rauhassa juoksuja ja katselemme tulevaa. Suunnitelmia riittää.

(Kidan tuloksia voi käydä ihastelemassa täältä.)

Sivut eivät jostain syystä tottele minua, tai sitten en vain osaa. Laitan nyt siis muutaman uuden kuvan Kidasta tähän. Kirjoittelulle on pian taas aikaa, kun pääsykokekiireet alkavat helpottaa.

Kida ja minä olemme elelleet aika rauhallisesti viimeisimmän kuukauden. 7. päivä tosin kävimme viimein terveystutkimuksissa. Siitä kuitenkin lisää vasta, kun tulokset tulevat, nyt opiskelemaan!

Muokkaus: Luonnollisesti kuvien linkki päätti ilmestyä laatikkoon juuri, kun olin saanut julkaistua kirjoituksen. Muutama talvinen kuva löytyy siis oikean yläkulman laatikon alimmasta linkistä.

Tarina alkaa oikeastaan jo lähes parin kuukauden takaa, kun kävimme Kidan kanssa uusimassa rokotukset. Pyysin samalla lääkäriä tarkistamaan Kidan anaalirauhaset. Rakkaalla koirallani on nimittäin ihastuttava tapa ruikautella anaalirauhastensa sisältöä ympäristöönsä erinäisissä tilanteissa. Jos et tiedä, millaista ja minkä hajuista on anaalirauhasten erite, älä vaivaudu ottamaan selvää. Voin vakuuttaa, ettet halua tietää.

Lääkäri totesi Kidan rauhasten olevan melko täynnä, joten hän tyhjensi sisällön. Kuten voi kuvitella, tämä ei ollut Kidan mielestä kovinkaan miellyttävä kokemus. Koiran kiemurtelusta huolimatta rauhaset tuli tyhjennettyä (sillä kertaa). Kidalla tuskin jäi kovin hyvä mielikuva eläinlääkärin keikkuvalla pöydällä seisomisesta, mutta tulipahan anaalirauhasetkin tarkastettua neulalla tökkimisen lisäksi.

Tänään sunnuntaina olin jälleen kehittänyt suunnitelmia koirani pään menoksi. Heräsimme aikaisin, pakkasimme itsemme autoon ja lähdimme ajelemaan Pyhäjärvelle. Näyttelyyn. Tampereen näyttelyn jälkeen olin jo lähes rento mokien suhteen - Kidahan käyttäytyi mallikkaasti, enkä minäkään pahempia saanut aikaan. Ja mitä siitä, jos vahingossa kääntyisin vähän väärään suuntaan tai seisoisin pikkuisen huonossa kohdassa. Itselleen pitää osata vähän nauraakin.

Niinpä. Ha ha. Näyttelyyn oli ilmoittautunut neljä kooikerhondjea (kaksi urosta, kaksi narttua). Olimme kehässä viimeisinä, sillä urokset ovat aina ensin, ja toinen narttu oli Kidaa nuorempi ja siten eri luokassa. Katsellessamme muita huomasin, että tuomari arvosteli koirat pöydällä. En jaksanut paljoa hermoilla, sillä Kida on tottunut tutkimiseen sekä lattialla, että pöydällä. Luottavaisena astelin siis kehään junnunartun perään ja odottelin vuoroamme.

Ensimmäinen virhe tuli ilmi heti alussa. Makupalapussi oli liian täynnä ja se roikkui liian alhaalla. Ensimmäistä kierrosta juostessamme, kaartaessani mutkassa, puolet pussin sisällöstä lensi komeassa kaaressa ympäri kehää. Kida, joka tunnetaan myös nimellä ahne possu, ei tietenkään voinut vastustaa sellaista herkkusadetta ja juoksemisemme meni aika lailla kiskomisen puolelle. Kiroilin mielessäni niin raskaasti, että pääni päällä täytyi olla musta salamoiva pilvi. Kun seisotin Kidaa tuomarin kysellessä ikää, Kida vilkuili taakse. Namithan olivat siellä edelleen, mitä me nyt tässä seisoimme. Onnistuin siis nolaamaan itseni ja samalla pilaamaan Kidan mahdollisuudet jo alkumetreillä. Tajusin, että tästä tuli taas yksi uusi EH. No, ei se mitään, seuraavalla kerralla uudestaan.

Mutta niin, eihän minua noin helpolla voi päästää pälkähästä. Vuorossa oli pöytä, joka minusta näytti vain hieman korkeammalta versiolta lattiasta. Kidasta se taas näytti eläinlääkärin pöydältä. Eläinlää.. eikun siis tuomarin yrittäessä tutkia avointa, sosiaalista ja ystävällistä koiraani, Kida päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä. Omistajan syliin tai lattialle karkuun, keinosta ei niin väliä, kunhan tuo kamala mies ei vain tulisi ja alkaisi puristella Kidan pyllyä. Ainoa, mitä enää saatoin mielessäni sanoa, oli: "Tämä EI ole todellista. Hyvästi EH, tervetuloa H. Tai ehkä jopa hylätty!"

Tuomari ehdotti, että siirtyisimme suosiolla lattialle. Kun Kida oli kerran päättänyt, että tuomari oli itse Lucifer, ei lattiakaan enää ollut paljoa parempi. Minä häpesin. Eihän Kida koskaan pelkää ketään! Kun tuomari sitten sai koskettua Kidaa hieman paremmin, neidin päähän hiipi ajatus, ettei tuo ehkä sittenkään aikonut puristella anaalirauhasia, tai tehdä muutakaan kammottavaa. Tuomari sai tarkastettua koiran, joka tosin edelleen seisoi läjässä ja tarkkaili epäilyttävää miestä. Meidän käskettiin juosta edes takaisin ja sitten vielä ympäri. Ja namithan olivat edelleen lattialla. Jes. Onneksi Kida sentään juoksi nätisti ne kohdat, joissa ei ollut herkkuja. Pieni lohtu..

Kidan arvostelu tämän kaiken jälkeen kuulostaa tältä: "Tottumattomasti esiintyvä, melko hyvän kokoinen narttu. Oikeat mittasuhteet päässä ja rungossa. Hyvin kulmautuneet raajat. Melko hyvänlaatuinen turkki. Oikea-asentoinen häntä. Terveet liikeet. Esiintyy ryhdikkäästi, mutta tarvitsee kehätottumusta." (Turkki ei ollut järin hyvässä kunnossa karvanlähdön takia, esiintymis-kommenttien syy taisikin jo selvitä...)

Yksi näyttely on siis jälleen takana. Näiden neljän virallisen näyttelymme jälkeen olen tehnyt kaksi johtopäätöstä:

1. Joka toinen näyttely menee mokailuksi, joka toinen taas sujuu paremmin.

2. Silloin kun mokailemme, saamme parempia tuloksia kuin niinä kertoina, kun Kida käyttäytyy kuin enkeli. Nurinkurista.

Tällä kertaa oli sen kerran vuoro, jolloin kehässä tahtoo tulla itku, mutta näyttelyn jälkeen saa hymyillä. Kida nimittäin oli tuomarin mielestä erinomainen. Se oli myös paras narttu ja VSP (=vastakkaisen sukupuolen paras). Ja kyllä, se sai ensimmäisen SERTinsä. Voi olla, että se on myös viimeinen, mutta nyt iloitaan. Kida näyttää toteuttavan kaikki "Ei oikeasti ikinä, mutta olisipas aika hienoa JOS..." -unelmani. Melko erinomainen koira.

Väsynyt näyttelijä matkalla kotiin.

Voisihan sitä aina kirjottaa näyttelyn tuloksistakin, eikä vain hehkuttaa vauvakuvia.

Käväisimme siis Kidan kanssa pyörähtämässä Tampereella. Tavoitteita ei juuri ollut, näyttelyyn kun oli ilmoitettu hurjat 24 kooikerhondjea. Ihmisiä ja koiria, joita lähdettiin katsomaan, näyttelyssä kyllä riitti. Veljensä (joka oli muuten Kidaa pienempi..) kanssa Kida jaksoi vähän leikkiä, mutta lopulta se alkoi olla jo niin väsynyt, että komea Uuke-sukulaispoika piti ärähtää kauemmaksi. Onhan se raskasta saada miesten huomiota osakseen aamusta saakka..

Kida esiintyi nätisti, vaikka taas hieman laiskasti juoksikin. Reissaaminen alkoi selvästi painaa päälle, kun se ei jaksanut enää innostua kunnolla. Tuomari oli tiukka norjalainen mies, joka ei juuri piitannut Kidan tyyppisistä koirista. Minä taas en juuri piitannut tuomarista, joka ei koskenut koiraa ollenkaan lukuunottamatta pikaista huulen nostoa, jota voisi kai kutsua hampaiden tarkastukseksi. Arvostelu, jota yleensä odotan eniten näyttelyissä, oli todella lyhyt. Kida sai kuitenkin EH:n (erittän hyvä), vaikka olin jo kerennyt pelätä huonompaa. Tässäpä arvostelu koko huimassa pituudessaan:

"Bitch of good type. Would like her more feminine. A bit heavy. Movement could be better." ("Hyvää tyyppiä oleva narttu. Pitäisin hänestä feminiinisempänä. Hieman raskas. Liikkeet voisivat olla paremmat")

Ja se yksi asia puuttui jälleen: maininta suuresta koosta. Elän edelleen uskossa, että se vielä jonain päivänä tulee vastaan.

Pääsimme (tai jouduimme, hui!) Kidan kanssa pyörähtämään vielä uudestaankin kehässä kasvattajaluokassa. Menestystä ei tullut (yllätys yllätys), mutta onpas sekin nyt koettu. Ja mikä pahinta, meidät pistettiin juoksemaan ensimmäisinä neljän koiran jonossa! Voin vain arvailla, kuinka tyhmältä näytin. Onneksi vielä ei ole tullut vastaan videota tilanteesta, niin että voin tietoisesti unohtaa koko tapauksen. Kaiken kaikkiaan reissu oli kuitenkin niin onnistunut, että saan nyt rauhassa unohtaa lupaukseni olla enää ikinä astumatta näyttelyyn. Seuraavaa nimittäin suunnitellaan jo..